Lehdistötiedote 5.4.2013

Neste Jacobs ja Roal sopimukseen entsyymitehtaan laajennuksesta

Teknologia-, suunnittelu- ja projektinjohtoyhtiö Neste Jacobs Oy ja entsyymejä valmistava
bioteknologiayhtiö Roal Oy ovat solmineet sopimuksen olemassa olevan entsyymitehtaan
laajennuksesta Rajamäellä. Roalin entsyymitehdas palvelee elintarvike-, vaate-, rehu- ja
puuteollisuuden aloja maailmanlaajuisesti.

 

Sopimuksen arvo on useita miljoonia euroja. Laajennuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa
Neste Jacobs.

 

Laajennus aloitetaan huhtikuun 2013 alkupäivinä ja toteutetaan vaiheittain aina maaliskuun 2015
loppuun asti. Laajennuksen lopullinen vaihe valmistuu kesäkuun 2016 loppuun mennessä.

 

”Nyt tehty sopimus perustuu pitkään hyvään yhteistyöhön Roalin kanssa ja tukee mainiosti
visiotamme olla ensisijainen valinta ratkaisujen toimittajaksi myös bioteknologian alalla”, Neste
Jacobsin toimitusjohtaja Jarmo Suominen kertoo.

 

”Roal on viime vuosien aikana rakentanut laaja-alaisen, ammattilaisista koostuvan sisäisen
projektiryhmän, joka tulee tekemään tiivistä yhteistyötä Neste Jacobsin kanssa koko laajennuksen
suunnittelu- ja toteutusvaiheen ajan. Olemme erittäin iloisia voidessamme jatkaa monivuotista hyvää
yhteistyötä, jonka aikana Neste Jacobs on osoittautunut erittäin luotettavaksi ja asiansa osaavaksi
kumppaniksi. Arvostamme erityisesti Neste Jacobsin osaamista bioteknisten prosessien
suunnittelussa”, Roalin projektijohtaja Terry Doyle toteaa.

Lisätietoja:
Jarmo Suominen, toimitusjohtaja, Neste Jacobs Oy, puh. +358 50 458 3399
Terry Doyle, projektijohtaja, Roal Oy, puh. +358 40 553 4837

 

Neste Jacobs on ensisijainen valinta vaativien teknologia-, suunnittelu- ja projektinjohtopalveluiden ja ratkaisujen toimittajaksi laajalle joukolle öljy- ja kaasu-, petrokemian- ja kemianteollisuuden sekä biotekniikan alan yrityksiä. Meillä on yli 50 vuoden kokemus teknologiakehityksestä, investointihankkeiden toteutuksesta ja kunnossapidosta sekä toiminnan tehostamisesta Euroopassa, Pohjois ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Pohjoismaiden lisäksi panostamme etenkin Lähi-idän ja Venäjän kasvaviin markkinoihin. Työllistämme 1000 ammattilaista maailmanlaajuisesti.
www.nestejacobs.com
Roal Oy on yksi maailman suurimmista entsyymejä valmistavista yhtiöistä. Tuotamme entsyymejä mm. elintarvike-, vaate-, rehu- ja puuteollisuuden käyttöön. Prosessisamme pitkäaikainen biotekninen tutkimustyö ja tietotaito yhdistyy nykyaikaiseen teknologiaan sekä ammattitaitoiseen henkilökuntaan. Tuotekehitys- ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Rajamäellä, n. 50 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. 90% tuotannostamme menee vientiin maailmanlaajuisesti.
www.roal.fi
 
In English